Selvisin huhtikuun ensimmäisestä aprillipiloitta. Ite oon niin surkea ketään huijaamaan millään viisillä, ni jäi myös vuoden ainut valehtelupäivä hyödyntämättä. Mutta eipä tuo huhtikuun eka päivä tapahtumaton ollut. Aamulla nukuin piiiitkään (eli puol kymmeneen) skipaten samalla tentin. Kahdeksitoista raahauduin luennolle kuuntelemaan, kuinka opettajamme opetti viron kielen sanavaran alkuperää täydellisen virheellisesti. Heti ensimmäisen lauseen aikana kosahti luottamus opettajan tietoihin, kun rouva ilmoitti uralilaiseen ja suomalais-ugrilaiseen kantakieleen palautuvien sanojen olevan yksitavuisia. Mordvalaisia kieliä opettaja ei olisi varmasti kertonut olevan kaksi, ellei olisi nähnyt allekirjoittaneen ilmettä kuullessaan olevan puheen mordvan ainokaisesta kielestä. Kun on asiat paukutettu päähän jo neljä vuotta sitten ensimmäisenä opiskeluvuotena, ei voi antaa moisten asioiden kulkea toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Luennon jälkeen mentiin kämppiksen kanssa Suudlevad Tudengid -ravintolaan lounaalle. Paistettua lohta riisipedillä kera smetanakastikkeen (edelleenki ärsyttää, ku nää ei oo koskaan ees kuullu kermaviilistä, joka ois huomattavasti raikkaampi ja kevyempi vaihtoehto). Alle kahdella eurolla tämä kaikki tietenkin. Jäin vielä kahvikupposellekin. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja nautimme olostamme 15 lämpöasteessa. Kyllä täällä kelpaa.
Kahvi muuttui siideriin ja siideri oluseen. Jossain vaiheessa pöytäseurueeseen oli liittynyt lisää suomalaisia, yksi amerikkalainen ja yksi hollantilainen. LV houkutteli minut mukaansa katsomaan Vanemuine-teatteriin balettia nimeltä Onegin. Baletista mitään ymmärtämättömänäkin esitys oli vaikuttava! Viime hetkellä liput ostaneena pulitin elämyksestä vaivaiset kolme euroa ja kuusikymmentä senttiä. Näin täällä. Aiemmin käytiin suomalaisten kanssa kattomassa samaisessa salissa Huntluts. Sanallisessa teatterissa meni osa vuorosanoista hieman ohi, mutta mukava kokemus sekin oli! Vielä ainakin jotain musikaalia pitäis mennä kattomaan. Myös Pähkinänsärkijä ja Prinsessa Ruusunen houkuttelee. Vanemuine-teatterissa oltiin eilen myös vitsikkäitä ja heitettiin vähän aprillipilaa näyttötaulussa: "Suurmajas Onegini haigestumise tõttu täna õhtul ballet Lenski" ja "Täna väikeses majas Franz Kafka Kaloss" :D
Baletin jälkeen oltiin niin nälkäisiä, että kõht korisi (niinku se viron kielellä tekee). Mentiin lähimpään ravintolaan, eli tuttuun ja turvalliseen Vildeen. Söin herkullisen kanapraadin kermaperunoiden kera. Namnam. Laskua maksaessani piti vastata jo puhelimeen, kun kävi kutsu viettämään iltaa aikaisemmin mainitsemani amerikkalaisen ja erään kosovolaisen seurassa. Mökussa seuraamme liittyi vielä lisää suomalaisia ja sitten olikin varsin messevä jengi koossa. Matka jatkui vasta avatun Treppin täyteläisyyden takia Illegaardiin ja vielä Krooksuun.
Tänään ois kuulemma pääsiäisbileet LV:n luona. Eilen sanoin pukeutuvani Pupu Tipunaksi. Nyt täytyis vissiin vielä koettaa keksiä, miten moinen asu toteutetaan.
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti