sõnadel on jõud

Kuten aiemmin kerroin, Resan tekemiä nukkeja saapui Suomeen omani lisäksi kaksi yksilöä (onhan niillä luonne ja kaikki). Toinen nukeista on ystäväni, toinen viron lehtorillemme lahjoittamamme söpöinen lammas. Nunnud!

Resan mielikuvitus ja huumorintaju on omiaan. Jokaisella yksityiskohdalla on merkityksensä. Lampaan kaulassa roikkuva kysymysmerkki kruunaa kaiken. Inside-läppä, paras läppä.

Tiedättekö sen tunteen, kun on vähistä rahoistaan kituuttanut ostaakseen itselleen just sen cd-levyn, jonka julkaisua on ensin odottanut puolen ikuisuutta? Nuket saatuani olo oli just sellanen, mut tuplasti parempi. Tuin juuri virolaista taidetta.

Tanel Padar ja Ines - Legend

tee se itse

Pikkuhiljaa alkaa sodittava paperi vähentyä. Vaikka eilen kolahti opintotuki tilille, huutaa saldo laskut maksettuani jo tyhjyyttä. Sattuneesta syystä tiukan budjetin opiskelija ei tuhlaa passikuviin viittätoista euroa (!), vaan ottaa kuvansa itse ja hyödyntää aikoinaan ammattikorkeakoulussa käydyt PhotoShop-kurssit. Sinnikkään klikkailun ja kikkailun jälkeen ruudulla komeilee A4-arkillinen 3,6 x 4,7 cm passikuvia omasta pärstästä. Passi mulla on voimassa vielä muutaman vuoden, mutta jostain tuntemattomasta syystä myös vastaanottava yliopisto vaatii vaihto-opiskelijoista kuvan arkistoonsa talletettavaksi (kaiken muun sälän lisäksi). Nyt on sitten sekin asia hoidossa.

Oman kuvan tarvitsin myös ISIC-korttiin. Minullahan on jo Suomessa kelpaava SYL:n (vanhanaikainen) kortti, niin enhän minä raaskinut uudesta ja hienosta kansainvälisestä Lyyra-kortista maksaa triplahintaa, kun 12 eurolla sain Kilroylta ostettua ulkomailla kelpuutettavan ISIC-kortin. Ja tarkoitan todellakin pelkän kortin, sillä kuva minun piti liittää korttipohjaan ihan itse. Päivän sana on DIY!

[Huomatkaa taidokkaat blurraukset. Hah.]

Nyt opiskelemaan viron lauseoppia seuraavaksi kahdeksi tunniksi! Nägemiseni!

nukk

Joka viikko sitä yrittää olla maanantaina niin tehokas, ettei todellisuudessa ehdi tehdä puoliakaan siitä, mitä alun perin suunnittelee. Tämän päivän suorituksiini olen kuitenkin kutakuinkin tyytyväinen. Aamu alkoi postitoimituksen noutamisella: paketista avautui virolaiselta nukketaiteilijalta, Resa Tiitsmaalta, toukokuisella Viron-reissullani tilaamani nukke kera kahden kaverin (jotka esittelen myöhemmin, jahka saan niistä kuvia).

Saanko esitellä, omakuvani (kerroin itsestäni luonteenpiirteitä ja omia mielenkiinnonkohteitani) Resan silmin ja käsin:

Huomatkaa muodikkaat yksityiskohdat: pitsiä, puhvihihat ja korostettu vyötärö! ;)


Vierailimme loppukeväästä opintomatkallamme Viron maaseudulla Resan kotona sijaitsevassa galleriassa. Resa ei tee nukkeja, joille keksii tarinan, vaan tarina luo nuken. Ihastuimme ystäväni kanssa herttaisiin yksityiskohtiin niin kovin, että tahdoimme tilata itsellemme omat pikkuiset nuket muistoksi mahtavasta reissusta. Viron kieltä taitavat voivat lukea Sakala-lehden artikkelin Resasta täältä ja virolaisen iltapäivälehden artikkelin täältä. Jälkimmäisen linkin takaa voi bongata myös itse popin kuninkaan, Michael Jacksonin, näköisnuken.

Tänään päätin lyhykäisen sähköpostikeskustelun jälkeen, että jätän sen EILC-kurssin suosiolla kokonaan väliin. Innostus asua kuukausi vaatimattomissa olosuhteissa Tallinnassa opiskellen yyn ja ään ääntämistä keskieurooppalaisten keskuudessa oli melko alhainen. Luotan siihen, että ehdin tutustua muihin vaihtareihin varsin hyvin itse vaihdon aikana Tartossa. Yksi paperisota vähemmän.


Mutta kyllä tämä päivä on jo takanapäin, vaikka Traffic toisin väittääkin. Ilusaid unenägusid!

Traffic - See Päev

vihma käes

Tähänkin päivään onnistuin mahduttamaan viron kieltä lykättyäni ensin läksyjen tekemistä melkein viikolla. Niin se akateeminen vapaus löytää rajansa (= vastuuntunnon) sunnuntai-iltana, juurikin sinä viimeisenä hetkenä ennen maanantain aamuluentoa (sillä aamutunteja ei aistittoman olotilani vuoksi voi tässä(kään) tapauksessa lukea mukaan). Sain toden teolla taivutella passiivimuotoja mitä kummallisemmista verbeistä ja komparatiivimuotoja jos jonkinlaisista adjektiiveista. Ma pean nad vormid veel tuupima. Alkava viikko onkin oleva virontäyteläinen, sillä vanhan tutun lukujärjestyksen (muoto-oppi & keskustelukurssi) lisukkeena on eesti keele süntaksi intensiivkursus.

Mul on uus harrastuskin (= opiskelunvälttelemistapa). Kuuntelen sinäputkesta vironkielistä musiikkia. Tuputan sitä vähän täälläkin. Sopinee hyvin sateiseen sunnuntaihin, vaikkakin maanantaita tässä jo taidetaan elää. Igal juhul, head ööd!

Tanel Padar & The Sun - Vihma käes

Uinuv Kaunitar

Tämän neiun ajatukset taitavat liidellä jossain kaukana Suomenlahden eteläpuolella. Sen sijaan että a) lukisin tenttiin b) opiskelisin c) tekisin harjoittelua d) siivoisin / tiskaisin e) kuittaisin univelkojani, mä surffailen netissä haaveillen Tarton tarjoamasta kulttuurielämästä. Ilokseni sain huomata, että Vanemuine-teatterissa esitetään viimeisen kerran helmikuun 11. päivänä Uinuv Kaunitar -baletti. Kauniita pukuja, suloisia liikkeitä, herkkää dramatiikkaa. Tuonne on päästävä!
(Vironkielinen käännös on muuten hilpasen verran osuvampi kuin suomenkielinen Prinsessa Ruusunen.)

Voisko joku muu täytellä ne kuratun lippuset ja lappuset, jotta mä voisin vain nautiskella tulevasta puolivuotisesta haavekuvieni unimaailmassa?

PS. En mä oikeesti oo tällane haihattelija.

(Kuva napattu Vanemuine-teatterin sivuilta edellisen linkin takaa)

lähtealus

Elokuussa todellisuus iski vasten kasvojani, kun huomasin aloittavani viidennen lukuvuoden yliopistossa – täältä pitäisi joskus valmistuakin! Ehdin jo ilmoittautua graduseminaariin ja haalia itselleni harjoittelupaikkoja kaksin kappalein. Otin kandinpaperitkin ulos opinahjostani. Myhäilin ylpeänä suorittamaani tutkintoa.

Kursseja valitessani huomasin lukujärjestykseni täyttyvän vain ja ainoastaan viron kielen ja kulttuurin opinnoista. Pääaineopinnot ovat kutakuinkin pulkassa. Mitä nyt gradu puuttuu [kröhöm]. Syyskuun ensimmäisen viikon vietin lähinnä kesätöistä toipuen ja uuteen opiskelurytäkkään asennoituen. Opiskelumotivaatio oli nollassa, vaikka oppiaine kiinnostikin. Eksyin yliopiston nettisivuilla yhä useammin kansainvälisten opintojen infosivuille. Aloin vakavasti harkita vaihtoon lähtemistä. Syyskuun puolivälissä järjestettiin hakuinfo humanistiopiskelijoille. Innostuin ideasta vielä enemmän. Pois täältä on päästävä. Liian kauan olen vain kadehtinut vaihtoon lähteneitä opiskelijakollegoitani. Nyt tai ei koskaan. Tartun tuumasta toimeen. Ma tahan Tartu!

Täyttelin hakulomaketta ja selailin kurssivaihtoehtoja. Juttelin amanuenssin ja viron lehtorin kanssa. Asenteet olivat kannustavia, vaikka itse vielä epäröinkin. Aivoja kuormitti ajatukset muuttamisesta, pakkaamisesta, asunnon etsimisestä, harjoittelun lykkäämisestä, opintojen keskeytymisestä, raha-asioiden hoitamisesta ja tietenkin ystävistä ja perheestä eroamisesta. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, joten päätin lakata heittelemästä kapuloita rattaisiin liialla miettimisellä.

Ensimmäinen hakemus on täytetty ja palautettu allekirjoituksineen ja liitteineen. Suurin byrokratiapaperisota on vielä edessäpäin. Tiistaihin mennessä pitää olla EILC-hakemus lähetettynä. Lokakuun loppuun mennessä tulee oman yliopiston päätös vaihtopaikasta. Marraskuun ensimmäiseen päivään mennessä pitää olla hakemus kohdeyliopistoon jo perillä. Tällä hetkellä tilanne on se, että en edes tiedä, järjestetäänkö alkuvuodesta EILC-kurssia, saatikka miten majoittuminen hoidetaan siltä ajalta. Vastausten onkiminen bittiavaruudesta on raivostuttavan hankalaa. Jos tästä selviän kunnialla, selviän mistä tahansa. Päriselt, mitte mängult.